GRADO-portaat – Minimalistista Kauneutta

Design ei merkitse meille vain ulkonäköä, vaan se on myös käytännöllisyyttä. Haluamme kehittää moderneja ja ajattomia tuotteita laatutietoisille asiakkaille. Teemme läheistä yhteistyötä monien eri arkkitehtien ja talosuunnittelijoiden kanssa.

Persoonallisempia portaita kaipaava joutui etsimään näitä pitkän kaavan kautta, ja teräsportaat olivat alalla jotain täysin uutta. Veljelle suunnitellut portaat herättivätkin pian kiinnostusta myös muissa, ja tilauksia alkoi tulla lisää. Tänä päivänä Pirkkalassa toimiva Grado työllistää yli 20 henkilöä. Suomalainen työ ja ammattiosaaminen ovat Gradolle ensisijaisen tärkeitä. Vaikka tulevaisuuden suunnitelmissa onkin kansainvälistyminen, on alusta lähtien selvää, että tuotanto pidetään kotimaassa.

Kaikki Gradon portaat suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Verstas ja toimistotilat sijaitsevat Pirkkalassa, Tampereen kupeessa.
Yrityksellä on showroomit Helsingissä ja Tampereella.